Nyytti Turkinpippuri arvostelu

Nyytti Turkinpippuri nikotiinipussien arvostelu

Nyytti Turkinpippuri on osana Nyyttien tuoteperhettä, joka koostuu hieman omaperäisemmän makuisista nikotiinipusseista. Turkinpippurin makuisen nikotiinipussin lisäksi Nyyttejä löytyy esimerkiksi glögin, tervalakun ja minttushotin makuisia nikotiinipusseja.

Mikä on Nyytti Turkinpippuri?

Nyytti Turkinpippuri on nimensä mukaisesti turkinpippurin makuinen. Turkinpippurin makuista nikotiinipussia ei ole ennen tullut vastaan, joten tätä tekee mieli kokeilla vähintään uteliaisuudesta. Nikotiinipussilta luvataan turkinpippurin makua tulisuudella ja porauksella höystettynä. Voisiko tätä kaikkea löytyä tästä nikotiinipussista?

Miten Nyytti Turkinpippuri toimii?

Nyytti Turkinpippuri nikotiinipussissa on onnistuttu muiden nyytti tuoteperheen nikotiinipussien tapaan hämmästyttävän hyvin maussa. Turkinpippurin maku tulee hyvin selkeästi esille ja maun lisäksi esillä on luvattu tulisuus todella ärhäkästi. Myös pussi on täydellisyyttä hipova muiden Nyyttien tapaan. Pussi on pehmeän tuntuisen ja sisällä ei ole kokkareita. Lisäksi pussit olivat jälleen kaikki ehjiä.

Kenelle Nyytti Turkinpippuri sopii?

Nyytti Turkinpippuri nikotiinipussi on turkinpippurista pitävälle todella loistava valinta. Jos turkinpippuri ei yleensä ole niin omaan mieleen, mutta poraus ja tulisuus kelpaa, niin sitten voi Nyytti Turkinpippuri maistua. Mikäli olet poraukseen tottumaton, niin kannattaa ensin kokeilla hieman lempeämpää nikotiinipussia, kuten Nyytti Glögiä.

Nyytti Turkinpippuri nikotiinipussi arvostelu

Nyytti Turkinpippurin maku oli mitä luvattiin ja omaan makuun se kyllä upposi. Ensimmäisenä, kun pussin laittoi huuleen, niin pussin tulisuus pääsi yllättämään, sillä se teki suutuntumasta selkeästi rajumman. Erityisesti, kun tulisuus on yhdistettynä poraukseen, niin pussin tuntumasta tulee jo niin kova, että sitä ei voi järin kauaa pitää huulen alla.

Nyytti Turkinpippuri nikotiinipussi on hyvin poikkeuksellinen makunsa ja suutuntumansa takia. Tämä rajaa paljon käyttäjäkuntaa, jotka mitä luultavammin siitä voisi pitää. Tämä kertoo siitä, että myös hurjemmat nikotiinipussien käyttäjät on haluttu ottaa huomioon.

Nyytti Turkinpippuri yhteenvetona

Yhteenvetona Nyytti Turkinpippuri on loistava nikotiinipussi kovasta tuntumasta pitäville. Kaikille tämä pussi ei sovi, mutta kokeilla voi aina.

  • Hinta: Kohtuullinen 5,90 €
  • Maku: Turkinpippuri
  • Pussi: Tuhti 0,6 g kokoinen pussi
  • Nikotiinipitoisuu: 4 mg pussia kohden
  • Nikotiinipitoisuudet: 2 mg, 4 mg ja 9,6 mg pussia kohden
  • Poraus: Potkii rajusti

Nuuskakaira: Nuuskakaira on nuuskien erikoiskauppa. Siellä on erilaisia nuuskia jota ihmiset käyvätkin sieltä ostelemassa.
Viimeaikaiset artikkelit