Nuuskakairan nuuskatukku

Nuuskakairan tukku

Suomalaisten suosiossa jo vuosikymmenet ollut Nuuskakairan tukku on jo legendaarisen maineen saanut Haaparannassa sijaitseva nuuskatukku. Nuuskakaira on saanut nimensä Tornionlaakson alueesta, joka tunnettiin nimellä Nuuskakaira.

Snusgrossen nuuskakairan tukku

Ruotsalaisittain Nuuskakaira tunnetaan nimellä Snusgrossen. Nuuskakairan asiakaskunnasta suuri osa on suomalaisia nuuskan hakijoita ja Suomen nuuskan pimeän markkinan tukkumyyjiä. Tämän takia onkin halvat nuuskat Nuuskakairan myydyimpiä tuotteita. Ruotsalaiset eivät itse käytä juuri ollenkaan esimerkiksi Odenssia tai R42 nuuskaa. Ruotsalaiset käyttävät enemmän laadukkaampia ja miedompia nuuskia.

Nikotiinipussit ja tupakoinnin lopettaminen

Nuuskakairan tukku Haaparanta

Nuuskakaira sijaitsee Ruotsissa Haaparannassa. Haaparanta ja Tornio muodostavat kaksoiskaupungin, josta käytetään nimeä TornioHaparanda. Haaparanta on Ruotsin suomenkielisin kunta. Haaparannalla on todella paljon suomalaista historiaa. Venäjän vallan aikana Haaparannan Sanomat oli ainoa suomenkielinen lehti, mitä ei Venäjän viranomaiset sensuroineet. Nykyään Haaparanta tunnetaan Suomessa lähinnä Nuuskakairan tyylisistä nuuskatukuista.

Haaparannan nuuskatukut:

  • Snusgrossen Nuuskakairan tukku
  • Nuuskaoutlet
  • Candy World
  • Nuuskakuningas (suljettu pysyvästi)
  • Nuuskapuoti Tobaksbolaget (Snusbolaget)

Nuuskakairan valikoima

Nuuskakairan nuuskavalikoima on suuri. Suomalaisten suosikkeja ovat halvat ja vahvat nuuskat. Tämä trendi sai alkunsa Odens Extreme Cold Dry nuuskasta. Odens loi kysynnän vahvoille nuuskille ja tätä samaa trendiä onkin seurannut esimerkiksi Chainsaw ja Siberia. Lisään listalle muutaman maininnan arvoisen nuuskan mitä Nuuskakaira myy.

Odens Cold Dry

Listalle on tietenkin laitettava kaikkien tuntema denssi! Odens Cold Dry nuuska on nykyään jo lähes synonyymi nuuskalle. Ennen koronan aiheuttamaa nuuskavajetta markkinoilla ei ollut melkein mitään muuta saatavilla. Odens Cold Dryn laatu ja maku ei ole hyvä, mutta hinta on halpa, joten se myy ja paljon.

Ettan

Ettan on Odensin ohella toinen legenda. Ettan on hieman hintavampi, mutta laatu on sen arvoista. Ettanin lös oli ennen pussinuuskan yleistymistä suosituin nuuska. Vanhojen nuuskaajien keskuudessa Ettan on vielä suuressa suosiossa.

R42

Odensin vanavedessä suosioon noussut R42 on halpa ja vahva nuuska. Koronan iskettyä Odensin saatavuus kärsi ja R42 pääsi nousemaan suomalaisten tietoisuuteen. R42 nuuska on hieman denssiä pienempi pussi ja maku on ”puhtaampi” ja miedompi.

Sisu nuuska

Sisu nuuska on puhtaasti Suomen markkinat mielessä tehty nuuska. Sisu on maultaan makeahkon minttuinen. Potku on mieto ja pussi on muutenkin aika mitään sanomaton.

ValmistajaMerkkiMakuVahvuus
GN TobaccoOdens Cold DrySpearmint22mg/g nikotiinia
Swedish MatchEttanTupakka8,5mg/g nikotiinia
Swedish MatchR42Spearmint20mg/pussi nikotiinia
AG SnusSisuMinttu20mg/g nikotiinia

Nuuskakaira Suomi

Nuuskakairan nuuskatukku on Suomessa todella tunnettu, vaikka nuuskaa ei Suomessa saakkaan mainostaa. Tätä kieltoa on yritetty kiertää monella eri tavalla esimerkiksi vuonna 2016 Nuuskakairan nuuskatukku oli Oulun Kärppien jäähallin videokuutiossa. Suurimmaksi osaksi Nuuskakaira on saanut tunnettavuutta keskustelupalstojen ansiosta.

Nuuskakairan tukku Battery

Nuuskakairan tukku myy nuuskan lisäksi paljon muita tuotteita. Oulun kärppien mainoksessa ei esimerkiksi nuuskaa mainittu ollenkaan vaan esillä oli kaupan muut tuotteet kuten, Battery energia-juomat.

Nuuskakairan tukku myy myös nikotiinipusseja joihin ovat vaihtaneet monet entiset tupakoitsijat ja nuuskaajat. Nuuskakairan nikotiinipussi valikoima on suhteellisen suppea ja vahvoja nikotiinipusseja pääasiassa. Suomalaisille nikotiinipussin käyttäjille verkkokaupat, kuten nikotiinipussit.com ja Nicofy.com on nuuskatukkuja parempi vaihtoehto.

Nuuskakairan tukussa on vieraillut myös mm. räppäri VilleGalle

Samankaltaiset artikkelit

  • | |

    Nenänuuska

    Nenänuuska on nimensä mukaisesti nenän kautta käytettävää nuuskaa. Suomessa nenänuuska oli vielä ennen vuotta 2016 laillista, mutta kansan suosiota se ei koskaan saavuttanut. Esimerkiksi Iso-Britanniassa nenänuuskalla on enemmän suosiota. Mitä on nenänuuska Nenänuuska on eräänlainen nuuskaamisen muoto, jossa nuuskaa käytetään nenän kautta. Tämä nuuskamuoto sisältää tupakkaa jauhettuna. Erilaisia makuja on saatavilla muiden nuuskien tapaan. Suosituimpia…

  • Nuuskan salakuljetus

    Nuuskaa salakuljetetaan etenkin Etelä-Suomeen suuria määriä vuosittain. Etelä-Suomeen nuuska salakujetettiin aiemmin pää-osin Venäjän rajan yli, mutta Venäjän kiellettyä nuuskan myynnin siirtyi salakuljetus Haaparantaan. Nuuskan salakuljetus Haaparannasta Nuuskaa salakuljetetaan todella suuret määrät Ruotsin Haaparannasta. Haaparannan rajavalvonta oli erittäin rentoa ennen koronan tuomia rajoituksia. Haaparannasta sai ajaa Ruotsista sillan yli Suomeen Tornioon ilman tarkastuksia. Olemattoman rajavalvonnan takia…

  • | | |

    Nuuskakairan tukku haaparannassa

    Nuuskakaira tukku on toiminut jo vuosia Suomen ja Ruotsin rajalla Haaparannassa. Tämä kyseinen nuuska tukku tunnetaan myös nimellä Snusgrossen. Suomalaiset ovat käyneet kyseisessä kaupassa Haaparannassa nuuskaostoksilla jo vuosien ajan. Nuuskakairasta löytyy perinteistä ”lössiä” sekä pussinuuskaa. Yleisesti ottaen nuuskakairan tukusta löytyy isojen valmistajien kuten Swedish Matchin eri nuuskabrändejä. Swedish Matchin nuuskabrändejä Laadukkaasta nuuskasta joutuu tietenkin maksamaan…

  • | |

    Amerikkalainen nuuska

    Amerikkalainen nuuska eroaa paljon ruotsalaisesta nuuskasta, johon monet ovat tottuneet. Merkittäviä eroja löytyy nuuskakiekoista, nikotiinin määristä ja haittavaikutuksista. Amerikkalaista nuuskaa ei suosita eikä suositella muualla maailmassa. Amerikkalaisen nuuskan historia Uskotaan, että tupakkakasvi on tullut amerikkalaisille tutuksi jo hyvin varhain, sillä sitä kasvoi aluksi vain Amerikassa. Eurooppalainen Kolumbus laittoi tupakan leviämisen alkuun. Toisella käynnillään Haitilla hän…

  • | |

    Mitä nuuska on

    Mitä nuuska on? Tässä artikkelissa käsittelemme nuuskan sisältämiä ainesosia, historiaa ja miten erilaisia nuuskat ovat eri maissa. Tämän lisäksi löydät tietoa erilaisista nuuskista. Nuuskalla on pitkä ja värikäs historia ja nuuskaa on erilaisia. Mitä nuuska sisältää Nuuska sisältää niin enemmän, kuin vähemmän haitallisia ainesosia. Vähemmän haitallisia on esimerkiksi suola, vesi, maku- ja säilöntäaineet. Suurinosa haitallisuuksista…

  • | |

    Lössi nuuska

    Lössi nuuska eli irtonuuska on nuuskan purua, jota laitetaan huulen alle. Kun ruotsalaiset keksivät alkaa laittaa nuuskaa huulen alle, niin se oli silloin irtonuuskaa. Vasta myöhemmin keksittiin pussinuuska, mikä on nykyään suositumpaa. Lössin historia 1800 -luvulla, kun Ruotsissa keksittiin laittaa ensimmäisen kerran nuuska huulen alle keksittiin lössi. Tätä ennen nuuskaa oli käytetty nenän kautta. Pian…

2 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *