Nikotiinilaastari

Nikotiinilaastari

Nikotiinilaastarit ovat yksi nikotiinikorvaushoidon muodoista. Nikotiinilaastarit ovat yksi suosituimmista nikotiinikorvaushoidoista mahdollisesti helppoutensa takia. Nikotiinilaastarit voivat tuntua erityisen hankalalta lopetustavalta tapapolttajalle tai -nuuskaajalle.

Mikä on nikotiinilaastari

Nikotiinilaastarit, jotka ovat eräs nikotiinikorvaushoitomuoto, antaa laastarista tasaiseen tahtiin nikotiiniannosta, jotta vieroitusoireet helpottaisivat. Laastarit auttavat tupakoinnin tai muiden tupakkatuotteiden lopettamisessa. Laastarin käytössä tulee noudattaa annettuja ohjeita. Yleensä laastari kuitenkin tulisi vaihtaa 16-24 tunnin välein. Laastareita on eri vahvuisia ja sopiva laastari riippuu siitä, kuinka vahva riippuvuus on. Ne ovat reseptivapaita ja vahvuudet, joita on saatavilla ovat 7 mg, 14 mg ja 21 mg. Tarvittaessa nikotiinilaastarin lisäksi voi käyttää jotakin toista nikotiinikorvaushoitoa samaan aikaan.

Miten nikotiinilaastaria käytetään

Ensimmäinen vaihe ennen nikotiinilaastareiden käytön aloittamista on tutkia perusteellisesti kaikki nikotiinikorvaushoitomuodot. Tämän jälkeen jos on varma, että haluaa kokeilla nikotiinilaastareita, niin on selvitettävä sopiva vahvuus. Jos ei ole varma mikä olisi hyvä, niin kannattaa aloittaa pienimmällä vahvuudella.

Tämän jälkeen ohjeet tulee lukea huolellisesti ja noudattaa niitä. Yleensä kuitenkin ohjeissa kerrotaan, että laastari kiinnitetään puhtaalle iholle, joka on kuiva. Laastari kiinnitetään olkavarteen, olkapäähän tai lonkkaan

Lue seuraavaksi laastareiden mukana tulevat ohjeet ja noudata niitä huolellisesti. Yleensä laastari kiinnitetään puhtaalle, kuivalle ihoalueelle, kuten olkavarteen, rintakehään tai lonkkaan. Ihoalueella, johon asettaa laastarin ei saa olla haavoja tmv, sen pitää olla ehjä alue. Lopuksi laastaria painetaan 10-20 sekunnin ajan, jotta se varmasti pysyy.

Mihin nikotiinilaastari laitetaan

Nikotiinilaastari kiinnitetään tyypillisesti iholle olkavarteen, rintaan tai lonkkaan. Ennen laastarin kiinnittämistä on tärkeää varmistaa, että alue on puhdas, kuiva ja ettei siinä ole voiteita tai öljyjä. Laastari on myös kiinnitettävä joka päivä eri kohtaan ihoärsytyksen välttämiseksi.

Nikotiinilaastarin laitto

Nikotiinilaastari reseptillä

Nikotiinilaastareita saa reseptivapaasti. Kaikki vahvuuksista ovat saatavilla ilman reseptiä. Alle 18 vuotiaat tarvitsevat kuitenkin reseptin, jotta voisi lopettaa tupakoinnin nikotiinilaastareilla. Raskaana olevien ja imettävien tulisi myös keskustella ennen käyttöä lääkärille.

Nikotiinilaastarit ja tupakointi

Nikotiinilaastareiden käyttäminen ja tupakan polttaminen samaan aikaan on kiellettyä. Vaikka nikotiinilaastarit voivat tuntua hankalalta tavalta lopettaa tupakointi. Samaan aikaan polttaminen kuitenkin kasvattaisi vain toleranssia nikotiinille. Sen sijaan kannattaa suunnitella tarkkaan lopettamissuunnitelma ja harkita ohelle jotakin toista nikotiinikorvaushoitovalmistetta.

Nikotiinilaastarit ovat vain helpottava tekijä lopettamisessa eikä sen varaan kannata laittaa lopettamisesta. Tärkeintä on saada mieli mukaan lopettamiseen ja taistella mielitekoja vastaan. Lisäksi nikotiinilaastarit voivat olla suuren nikotiinimääränsä takia vaarallisia jos ohjeita ei noudateta oikein. On tärkeää käyttää nikotiinilaastareita täsmälleen ohjeiden mukaan.

Nikotiinilaastarit ja tupakka

Nikotiinilaastari haittavaikutukset

Nikotiinilaastarit ovat suosittu nikotiinikorvaushoidon muoto ja sen avulla voidaan vähentää tupakanhimoa ja hallita nikotiinin vieroitusoireita. Suurimpana haittavaikutuksen kuitenkin lienee se, että nikotiinilaastareiden teho ei ole voimakas. Nikotiinia virtaa tasaisen hidasta vauhtia toisin, kuin tupakoidessa nikotiinin taso yltää ajoittain korkeammalle. Lisäksi nikotiinilaastarit voivat aiheuttaa ihoärsytystä, kuten punoitusta tai kutinaa.

Nikotiinilaastarit hinta

Nikotiinilaastareiden hinta vaihtelee tuotteen ja tuotemerkin mukaan. Yleensä nikotiinilaastareiden hinta vaihtelee 15 ja 20 euron välillä seitsemän laastarin pakkauksesta. Isompi pakkaus voi olla n. 50 euroa. Tarkempi hinta riippuu siitä, mistä tuote ostetaan ja vahvuudesta.

Muut nikotiinikorvaushoitotuotteet ja nikotiinituotteet

Nikotiinikorvaushoitotuotteilla helpotetaan tupakoinnin, nuuskan tai muun tupakkatuotteen lopettamista vähentämällä vieroitusoireita. Nikotiinikorvaushoitotuotteiden avulla nikotiinin määrää vähennetään ja niillä vältetään tupakan haitat. Niitä on nikotiinilaastareiden lisäksi esimerkiksi purukumeina, suihkeina, pastilleina ja inhalaattoreina.

Nikotiinipurukumi on myös suosittu nikotiinikorvausmuoto. Se vaikuttaa vapauttamalla nikotiinia verenkiertoon jauhaessa. Purukumia on saatavana eri vahvuuksina ja makuina.

Nikotiinipussit ovat nikotiinituote ja ne ovat pieniä pusseja, jotka sisältävät nikotiinia. Monet entiset tupakoitsijat ja nuuskaajat ovat käyttäneet nikotiinipusseja jo vuosien ajan ja niiden suosio on on ollut kasvussa viimeisten vuosien ajan niiden kätevyyden ja helppokäyttöisyyden ansiosta.

Nikotiinisuihke, -imeskelytabletit ja -inhalaattorit ovat eräitä nikotiinikorvaushoitomuotoja. Suihkeet ja inhalaattorit toimivat siten, että nikotiini annostellaan suuhun, inhalaattorilla annos hengitetään nikotiinisumuna. Imeskelytabletit muistuttavat kovia pastilleja ja ne vapauttavat nikotiinia verenkiertoon, kun niitä imeskellään. Kaikkia näitä tuotteita on saatavana eri vahvuuksina ja niitä käyttäessä on huomioitava käyttöohjeet.

Nikotiinilaastarit historia

Murray Jarvik ehdotti nikotiinilaastareiden käyttöä tupakoinnin lopettamisessa 1980-luvulla. Nikotiinilaastareiden turvallisuutta ja tehokkuutta alettiin testata kliinisissä tutkimuksissa 1990-luvun alussa. FDA hyväksyi ensimmäisen nikotiinilaastarin vuonna 1991, mutta laastarin kalleuden ja vähäisen markkinoinnin vuoksi sitä ei käytetty laajalti.

Vuonna 1996 lääkeyhtiö GlaxoSmithKline julkaisi Nicoderm-laastarin, joka oli ensimmäinen laajalti saatavilla oleva ja markkinoitu nikotiinilaastari. Siitä lähtien nikotiinilaastareista on tullut suosittu nikotiinikorvaushoito vaihtoehto.

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Nyytti Kahvihetki arvostelu

    Nyytti Kahvihetki nikotiinipussit erottuvat hyvin muista nikotiinipusseista. Kahvin maku nikotiinipusseista on kiva idea, mutta miten se käytännössä toimii? Mikä on Nyytti Kahvihetki? Nyytti Kahvihetki nikotiinipussit ovat kahvin makuisia. Pussit ovat 0,6 g kokoisia. Tämä pussikoko on monille miellyttävä. Nikotiinipitoisuuksia on kolme: 2 mg, 4 mg ja 9,6 mg pussia kohden. Tämä mahdollistaa sen, että useimmille…

  • Biitti Chili Bomb arvostelu

    Etsitkö oikeaa supernikotiinipussia? Biitti Chili Bomb on nimensä mukaisesti chili pommi. Huulituntumaltaan räjäyttävä nikotiinipussi varmasti jakaa mielipiteitä, mutta jotkut suorastaan rakastavat tätä polttelevaa nikotiinipussia. Mikä on Biitti Chili Bomb? Biitti Chili Bomb on nikotiinipussi, jolla on tarjottavana todella hurja käyttökokemus. Kerrotaan, että kyseistä nikotiinipussia on oltu suunnittelemassa sankoin joukoin ja mukaan lukien Michelin tähden kokki…

  • Nyytti Minttushotti arvostelu

    Nyytti Minttushotti? Kyllä, minttushotin makuinen nikotiinipussi on kehitetty. Nyytti Minttushotti on osa Nyytti tuoteperhettä, jossa riittää hieman erikoisempia makuja. Nyytti Minttushotti nikotiinipusseja löytyy 2mg, 4mg ja 9,6mg (/pussi) vahvuuksissa. Mikä on Nyytti Minttushotti? Nyytti Minttushotti on upean herkullisen minttushotin makuinen nikotiinipussi. Nyytti Minttushotti nikotiinipussilta luvataan miellyttävää porausta ja pitkäkestoista makua. Nyytti Minttushotti on osana Nyytti…

  • Chapo Strong Mint arvostelu

    Chapo Strong Mint nikotiinipussit on valmistettu Ruotsissa. Tunnetusti parhailla nuuskilla ja nikotiinipusseilla on tapana tulla Ruotsista, sillä siellä niiden valmistamisen taito kulkee veressä. Mikä sitten tekee Chapo Strong Mint nikotiinipusseista hyviä? Mikä on Chapo Strong Mint? Chapo Strong Mint on Ruotsista peräisin oleva nikotiinipussi. Perinteisiä minttupusseja on olemassa todella paljon, mutta niiden välillä on silti…

  • Dope Lime Smash arvostelu

    Dope Lime Smash nikotiinipussi on maukkaan limen makuinen, jonka lisäksi minttu nousee miellyttävästi esille. Yhdessä kiekossa on 22 nikotiinipussia, joka on oikein sopiva määrä ja pussitkin ovat mukavan (0,7 g) kokoisia. Mikä on Dope Lime Smash? Nikotiinipusseilla tupakoinnin tai nuuskan lopettaminen sujuu mukavammin monien mielestä. Tupakkaa siinä ei ole kuitenkaan lainkaan, vaikka muuten se jonkin…

  • |

    Nuuskan historia

    Nuuskan monivaiheinen historia alkoi pian tupakkakasvin löytämisen jälkeen. Nuuskan historia alkoi jo ennen savukkeita. Tiestikö, että aluksi nuuska oli tupakkaa suositumpi? Tänäpäivänä tupakka on suositumpaa. Tupakkakasvi Ei ole selvää, milloin tupakkakasviin tutustuttiin ensimmäisen kerran, mutta uskotaan, että Amerikan alkuperäiskansat viljelivät ja käyttivät sitä jo tuhansia vuosia ennen eurooppalaisten saapumista 1400-luvulla. Ensimmäisen kerran tupakkaa käytettiin Amerikan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *