Nuuska Ruotsissa
| |

Ruotsalainen nuuska

Ruotsi on nuuskatuotannon johtava maa. Ruotsalainen nuuska on tunnettua monin paikoin maailmaa laadukkuutensa ansiosta. Nuuskalla on juuret syvällä Ruotsin historiassa. Oletko kuullut kiistaa ruotsalaisen nuuskan aiheuttavasta syöpäriskistä? Lisää myös siitä tässä artikkelissa.

Ruotsalaisen nuuskan historia

Ruotsalainen nuuska juontaa juurensa satoja vuosia taaksepäin. 1700 -luvulla hienoilla herroilla oli kauniit nuuskarasiat, jotka olivat valmistettu esimerkiksi hopeasta tai kullasta. Näitä rasioita tuli käsitellä hellästi ja arvokkaasti. Nuuskarasian koko on samaa luokkaa tämän päivän muovisen rasian kanssa. Kiekon koko todettiin jo silloin sopivaksi taskuun. Samalla vuosisadalla, 1700-luvulla, alettiin tupakkaa viljellä laajasti Ruotsissa, jopa 70 kaupungissa.

Sittemmin nuuskan käyttö ei ollut enää yleistä ja sikarit tulivat yläluokkien suosioon. Nuuskasta tuli kenties jopa poliittisesti epäkorrektia. Kuitenkin 1800 -luvulla Ruotsissa keksittiin alkaa laittaa nuuska huulen alle ja esimerkiksi useat maanviljelijät tekivät itsellensä nuuskaa.

Ruotsalaisen nuuskan valmistus

Nuuskan valmistuksessa on neljä pääraaka-ainetta. Näitä ovat suola, aromit, vesi ja tupakka. Ruotsalainen nuuska valmistuu samalla reseptillä, kuin aikojen alussa. Jotain on kuitenkin muuttunut, nimittäin valmistusprosessi. Valmistusprosessi on jalostettu tähän päivään sopivammaksi. Pastörointi on ruotsalaisen nuuskan valmistuksen tärkeä vaihe. Sillä minimoidaan nitrosamiinit eli haittoja ei juurikaan jää tuotteeseen.

Nuuskan valmistus

Ruotsalainen nuuska syöpä

Pastörointi poistaa haitallisia nitrosamiineja. Tämä tehdään ruotsalaiselle nuuskalle, jotta nuuskasta tulee mahdollisimman turvallista. Nitrosamiinit ovat typpiyhdisteitä, jotka aiheuttavat syöpää. Amerikkalainen nuuska sen sijaan valmistetaan ilman pastörointia.

Haaparanta nuuska

Haaparannasta haetaan nuuskaa todella paljon Suomeen. Myös ruotsalaiset itse toki ostavat nuuskaa sieltä. Valikoima on suuri esimerkiksi Haaparannassa sijaitsevassa Nuuskakairan tukussa.

Nuuskaa saa tuoda Suomeen vuorokaudessa yhden kilon. Sen saa tuoda vain omaan käyttöön eikä sitä saa myydä tai antaa edes perheen jäsenelle. Nuuskan salakuljettaminen on kuitenkin yleistynyt ja nuuskaa tuodaan liian isoja määriä. Moni jää tullin nalkkiin salakuljetusyrityksellään, mutta paljon pääsee myös läpi.

Ruotsalaiset nuuskamerkit

Erittäin suurta arvostusta saanut nuuskan valmistaja Swedish Match tuottaa monien suosikkinuuskat. Swedish Matchin nuuskatuotteita on esimerkiksi Ettan, General ja Göteborgs. Muita tunnettuja Ruotsista saatavia nuuskamerkkejä on esimerkiksi Kapten, Odens ja Jakobsson.

Ettan

  • Tornin hinta noin 40 euroa
  • Valmistaja Swedish Match
  • Purkin pakkauskoko 21.6 g
  • 8,5 mg/g nikotiinia
  • Ensimmäisiä nuuskamerkkejä, on vielä tänäpäivänäkin suosittua

General

  • Tolppa maksaa noin 40 euroa
  • Valmistajana Swedish Match
  • Kiekon pakkauskoko on 21.6 g
  • Nikotiinia 8,5 mg/g

Göteborgs

  • Tolppa noin 40 euroa
  • Swedish Matchin valmistama
  • Kiekon pakkauskoko 21.6 g
  • Nikotiinipitoisuus 8 mg/g

Kapten

  • Valmistaja tanskalainen Ag Snus
  • Kiekon koko 18 g
  • Nikotiinia 15 mg/g

Odens

  • Torni maksaa noin 30 euroa
  • Valmistanut GN Tobacco
  • Purkin koko 10-16 g
  • Nikotiinin määrä 22 mg/g
Ettan nuuska

Swedish Match

Swedish Match sai alkunsa vuonna 1915, jolloin perustettiin AB Svenska Tobaksmonopolet tupakkamonopoli perustettiin. Swedish Match on laajentanut toimintaansa vuosien varrella monin tavoin, esimerkiksi ostamalla R. J. Reynoldsin toiminnan Suomessa.

GN Tobacco

GN Tobacco Sweden Ab on perustettu vuonna 2004. Tällöin nimenä oli SNUSAB AB. GN Tobacco kirjoitti vuonna 2007 sopimuksen Amerikkalaisen yhtiön Ligget Vector Groupin kanssa. Tämä on Amerikan kolmanneksi isoin tupakkayhtiö. 2008 Ligget Vector Group otti Amerikka valikoimaansa GN Tobaccon tuotteita ja vuotta myöhemmin nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa GN Tobacco.

Siberia nuuska

Siberia nuuska on suomalaisten tuntema merkki Odenssin lisäksi GN Tobaccolta. Siberia tunnetaan korkean nikotiinimäärän ansiosta hyvin Suomessa.

  • Hinta on tornilta hieman yli 30 euroa
  • Valmistajana GN Tobacco
  • Pakkauskoko kiekossa on 13 g
  • Nikotiinin määrä on 43 mg/g

Ruotsin suosituin nuuska

Suomessa luultavasti suosituin nuuska on Odens. Ruotsissa Odens ei ole suosittu, päin vastoin, enemmänkin tuntematon ja ne jotka tietävät sen, eivät pidä siitä. Ruotsissa johtava nuuska on Knox. Knox nuuska on Skruf Snusin valmistama. Knox -nuuskan pakkauskoko on 10 x 22 g, nikotiinin määrä 8 mg/g ja hinta 25 euron paikkeilla.

Samankaltaiset artikkelit

  • | |

    Lössi nuuska

    Lössi nuuska eli irtonuuska on nuuskan purua, jota laitetaan huulen alle. Kun ruotsalaiset keksivät alkaa laittaa nuuskaa huulen alle, niin se oli silloin irtonuuskaa. Vasta myöhemmin keksittiin pussinuuska, mikä on nykyään suositumpaa. Lössin historia 1800 -luvulla, kun Ruotsissa keksittiin laittaa ensimmäisen kerran nuuska huulen alle keksittiin lössi. Tätä ennen nuuskaa oli käytetty nenän kautta. Pian…

  • Dope Ice Mango arvostelu

    Dope Ice Mango nikotiinipussit kuuluvat Dope tuoteperheeseen. Ice Mangon lisäksi tuoteperheeseen kuuluu Freeze, Ice Cool, Lime Smash ja uusin tulokas eli Melon. Ice Cool ja Freeze ovat perusmakuja, jotka toimii todella hyvin, mutta miten on, toimiiko Dope Ice Mango yhtä hyvin? Mikä on Dope Ice Mango? Dope Ice Mango on nimensä mukaisesti mangon makuinen nikotiinipussi,…

  • |

    Nikotiinipussit korvike nuuskalle ja tupakalle

    Nikotiinipussit on uuden sukupolven vaihtoehto nuuskalle tai tupakoinnille. Nikotiinipussit ovat saavuttaneet todella suuren suosion Suomessa ja ovatkin vuonna 2022 Suomen suosituimpia nikotiinituotteita. Mitä nikotiinipussit on? Nikotiinipussit on nikotiinituote siinä missä nikotiinipurkka tai nikotiinilaastari. Nikotiinipurkka ja muut nikotiinituotteet ovat jääneet reilusti ajassa jälkeen nikotiinipusseihin verrattuna. Vaikkakin ulkomuoto on nuuskaa muistuttava on todella tärkeä muistaa, että tämä…

  • Zixs Salmiak arvostelu

    Zixs Salmiak on salmiakin ja lakritsin makuinen nikotiininuuska, jonka pussit ovat mahtavan 0,8 g kokoisia. Zixs tuoteperheen nikotiinipusseissa on korostettu erityisesti nuuskamaisuutta, joka eniten ilmenee pusseista. Mikä on Zixs Salmiak? Zixs Salmiak on nikotiinipussi, joka maistuu lakritsilta ja salmiakilta. Nikotiinipussit ovat toimineet monilla tupakoinnin ja nuuskan lopettamiseen. Jotkut nikotiinipusseista kuitenkin sopivat paremmin tupakoinnin lopettajille, kun…

  • | |

    Nuuskan tuonti

    Nuuskan käyttö Suomessa on yleistä, vaikka nuuskaa ei myydä Suomessa. Suurin osa Suomessa käytettävästä nuuskasta haetaan Ruotsista. Moni kamppaileekin hankaluuden kanssa saada nuuskaa laillisesti. Tiedätkö sinä paljon on laillista tuoda nuuskaa? Nuuskan tuonti Suomeen Nuuskaa tuodaan Suomeen vilkkaasti. Moni noudattaa tuontirajoituksia, mutta on myös monia, jotka eivät niitä noudata. Ei osata arvioida tarkkaan, että kuinka…

  • Biitti Wintergreen arvostelu

    Biitti Wintergreen nikotiinipussin maku on varmasti nuuskaa käyttäneille tuttu. Wintergreen on makuna monissa suosituissa nuuskapusseissa ja monia varmasti kiinnostaa, kuinka maku toimii nikotiinipussissa. Nikotiinipusseissa yleisimpiä makuja on mintun erilaiset variaatiot. Mikä on Biitti Wintergreen? Biitti Wintergreen on nikotiinipussi, joka nimensä mukaisesti maistuu wintergreeniltä. Wintergreenin maku on minttuinen/piparminttuinen, jonka lisäksi esiin tulee havumainen maku. Tästä pirteästä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *