Zixs Salmiak nikotiinipussien arvostelu

Zixs Salmiak arvostelu

Zixs Salmiak on salmiakin ja lakritsin makuinen nikotiininuuska, jonka pussit ovat mahtavan 0,8 g kokoisia. Zixs tuoteperheen nikotiinipusseissa on korostettu erityisesti nuuskamaisuutta, joka eniten ilmenee pusseista.

Mikä on Zixs Salmiak?

Zixs Salmiak on nikotiinipussi, joka maistuu lakritsilta ja salmiakilta. Nikotiinipussit ovat toimineet monilla tupakoinnin ja nuuskan lopettamiseen. Jotkut nikotiinipusseista kuitenkin sopivat paremmin tupakoinnin lopettajille, kun taas toiset nuuskan lopettajille. Suosituksista huolimatta ei ole syytä miksi tupakoitsija ei voisi kokeilla vaikkapa poraavia pusseja, mutta poraus voi tuntua tottumattomalla todella voimakkaalta.

Zixs Salmiak nikotiinipussit

Miten Zixs Salmiak toimii?

Zixs Salmiak nikotiinipussissa maku on selkeässä pääroolissa. Salmiakin maku tulee hyvin esille ja poraus on sivussa lempeänä. Pussin tuhti koko tuo ehdottomasti käyttökokemukseen mukavuutta, joka auttaa mielitekoihin. Pienellä porauksella on myös merkitystä mielitekojen kannalta.

Kenelle Zixs Salmiak sopii?

Zixs Salmiak nikotiinipussi sopii porauksen puolesta tupakoitsijalle, kuin nuuskaajallekin, mutta pussikoon kannalta enemmän nuuskaajalle. Usein nuuskaajat suosivat erityisesti pusseja, jotka vastaavat aiemmin käyttämänsä nuuskan kokoa ja 0,8 g on yleinen koko nuuskapusseissa. Tupakoitsijoiden mieleen on enemmän yleensä slim-mallin pussit.

Zixs Salmiak nikotiinipussi vs Nyytti Black nikotiinipussi

Mitä eroa on Zixs Salmiak nikotiinipusseilla ja Nyytti Black nikotiinipusseilla?

Zixs Salmiak nikotiinipussiNyytti Black nikotiinipussi
MakuSalmiakki ja lakritsi, tulee hyvin esilleMinttu ja lakritsi, lakritsi selkeämmin esillä
PorausKevyt porausMiellyttävä poraus
Pussi0,8 g iso pussi0,6 g slim-mallinen pussi
Nikotiini4 mg ja 6,4 mg pussia kohden2 mg, 4 mg ja 9,6 mg pussia kohden

Zixs Salmiak nikotiinipussi arvostelu

Zixs Salmiak nikotiinipussi oli salmiakin suurena ystävänä oikein mieluinen kokemus. Salmiakin maku on hyvä, eikä esimerkiksi tunkkainen. Pieni poraus oli kiva lisä, sillä joissain Zixs makupusseissa ei ole oikein porausta. Toki porausta olisi saanut olla enemmänkin

Zixs Salmiak nikotiinipussi

Zixs Salmiak nikotiinipussi yhteenvetona

Zixs Salmiak on hyvä nikotiinipussi jos pitää salmiakista ja kookkaista pusseista. Tupakoitsijallekin se voi sopia kuitenkin, sillä porausta ei ole jumalattomasti, sitä on vain hieman.

  • Hinta: Sopiva hinta-laatusuhde 5,90 €
  • Maku: Salmiakki ja lakritsi
  • Pussi: Kookas 0,8 g kokoinen pussi
  • Nikotiinipitoisuudet: 4 mg ja 6,4 mg pussia kohden
  • Poraus: Kevyt poraus

Samankaltaiset artikkelit

  • Chapo Cherry arvostelu

    Nikotiinipussi, jonka makuna on kirsikka, mutta maun myötä porauksesta ei olla pihistetty? Onko sellaista nikotiinipussia edes? Voisiko Chapo Cherry olla sellainen? Siitä otamme selvää nyt. Mikä on Chapo Cherry? Chapo Cherry on nikotiinipussin makuna on herkullinen kirsikka. Chapo nikotiinipusseilla on hyvä maine ja niitä pidetään hyvinä nikotiinipusseina erityisesti entisten nuuskaajien keskuudessa. Chapo Cherry nikotiinipussilta luvataan…

  • Nyytti Tervalaku arvostelu

    Nyytti Tervalaku nikotiinipussi on luultavasti suosituin tai vähintään suosituimpia Nyytti tuoteperheen nikotiinipusseja. Tervalaku on omaperäinen valinta nikotiinipussiin, mutta ovathan tervalakukarkit monen ehdoton suosikki. Miksi siis se ei voisi toimia myös nikotiinipussissa? Mikä on Nyytti Tervalaku? Nyytti Tervalaku on nikotiinipussi, jossa tervalakun maku on tuotu pussiin huikealla tavalla. Täyteläisen tervalakun lisäksi pussilta luvataan myös porausta. Ei…

  • | |

    Nuuskan tuonti

    Nuuskan käyttö Suomessa on yleistä, vaikka nuuskaa ei myydä Suomessa. Suurin osa Suomessa käytettävästä nuuskasta haetaan Ruotsista. Moni kamppaileekin hankaluuden kanssa saada nuuskaa laillisesti. Tiedätkö sinä paljon on laillista tuoda nuuskaa? Nuuskan tuonti Suomeen Nuuskaa tuodaan Suomeen vilkkaasti. Moni noudattaa tuontirajoituksia, mutta on myös monia, jotka eivät niitä noudata. Ei osata arvioida tarkkaan, että kuinka…

  • Chapo Strong Mint arvostelu

    Chapo Strong Mint nikotiinipussit on valmistettu Ruotsissa. Tunnetusti parhailla nuuskilla ja nikotiinipusseilla on tapana tulla Ruotsista, sillä siellä niiden valmistamisen taito kulkee veressä. Mikä sitten tekee Chapo Strong Mint nikotiinipusseista hyviä? Mikä on Chapo Strong Mint? Chapo Strong Mint on Ruotsista peräisin oleva nikotiinipussi. Perinteisiä minttupusseja on olemassa todella paljon, mutta niiden välillä on silti…

  • Dope Ice Mango arvostelu

    Dope Ice Mango nikotiinipussit kuuluvat Dope tuoteperheeseen. Ice Mangon lisäksi tuoteperheeseen kuuluu Freeze, Ice Cool, Lime Smash ja uusin tulokas eli Melon. Ice Cool ja Freeze ovat perusmakuja, jotka toimii todella hyvin, mutta miten on, toimiiko Dope Ice Mango yhtä hyvin? Mikä on Dope Ice Mango? Dope Ice Mango on nimensä mukaisesti mangon makuinen nikotiinipussi,…

  • | | |

    Nuuskamerkit

    Nuuskamerkkejä on paljon ja niissä on huomattavia eroja. Haluaisitko tietää nuuskamerkeistä tarkemmin ilman, että sinun tarvitsee itse ostaa jokaista? Nuuskaa myydään eri hinnoilla, mutta kertooko hinta laadusta? R42 nuuska R42 nuuska on ollut suosiossa jo vuosia, ainakin jollain tasolla. R42 nuuskan suosio ei ole kuitenkaan yltänyt Odens nuuskan tasolle. R42 nuuskassa maku ja poraus ovat…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *